Angry Birds

Leikin ohjeet

Ensiksi rakennetaan alueen/salin reunoja pitkin menevä rata, jonka varrella on suojia jotka ovat suunnattu salin keskustaan. Jos välineet riittää, radasta voi tehdä sellaisen jossa ei saa koskea lattiaan. Keskelle salia tulee heittoalue, jonka sisältä muutama pelaaja heittelee pehmopalloja kohti radalla meneviä pelaajia. Palloja saa kerätä alueen ulkopuolelta mutta heittää saa vaan heittoalueelta. Jos pallo osuu, heittäjää pääsee radalle ja palanut pelaaja tulee heittäjäksi. Voi pelata myös polttopallo tyyliin jolloin radalle ei pääse takaisin vaan pelataan kunnes kaikki ovat joutuneet heittäjiksi.

Toinen variaatio on pelata kahdella joukkueella. Silloin rataan tehdään alku- ja loppupiste. Yksi joukkue on siis heittäjänä, toisen joukkueen pelaajat yrittävät päästä radan läpi. Radan loppuun on hyvä tehdä joku “nappi”. Aina kun pääsee napille asti saa joukkueelle yhden pisteen. Jos matkalla palaa, saa heti mennä alkupisteeltä lähtemään uudelle kierrokselle. Tähän versioon tarvitaan myös ajastin, esim. kolme minuuttia aikaa hankkia pisteitä kun toinen on joukkue on keskellä heittämässä, sen jälkeen roolit vaihtuu joukkueen vuoro.
Pallojen keräämiseen voi roolittaa heittovuorossa olevia pelaajia, esim. kolmasosa ryhmästä kerää aina minuutin, tai jokaisella on pari joka kerää palloja kun toinen heittää. Tai sitten kaikki vaan käyvät keräämässä itselleen palloja.

Lisätietoja

Ilmoittaja

WAU ry

Kategoriat

  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Liikuntaleikit
  • 15-30 minuuttia
  • 30-45 minuuttia
  • Yli 45 minuuttia
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)